Hauhon Sisu

Vuoteen 2014

Muiden mukana myös Hauhon Sisu on siirtynyt uuteen vuoteen 2014.

Suunnitelmien mukaan tiedossa on taas vilkas urheiluvuosi.
Jääkiekkojaostolla kausi on ollut vilkkaana käynnissä jo parin kuukauden ajan ja jatkuu vielä kolmisen kuukautta. Sarjat ovat pyörähtäneet hyvään vauhtiin vaihtelevalla menestyksellä. Toivotaan lisää hyviä onnistumisia!
Suunnistusjaostolla on suunnitelmien mukaan jo kolmen viikon kuluttua edessä kaksipäiväisten  hiihtosuunnistuskilpailujen järjestäminen. Tällä hetkellä olosuhteet näyttävät kuitenkin hyvin huonoilta. Tarvittaisiin pakkasta ja lunta pika pikaa. Jaostolla alkaa pähkäily miten kisojen kanssa pitää menetellä!

Hiihtäjiä olosuhteet rassaavat vieläkin enemmän. Pohjoisesta on käyty kilometrejä keräämässä, mutta omillekin laduille pitäisi päästä. Hiihtäjien kalenteri alkaa mennä jo nyt täysin uusiin kuosiin.

Painonnostajat sentään voivat harjoitella sisätiloissa lumitilanteesta riippumatta.

 

Hyvää ja liikunnallista uutta vuotta kaikille Sisulaisille
T: Puheenjohtaja

Yhteisharjoitus

Hiihtäjien yhteisharjoitus valaistulla radalla to 21.11. klo 18. Tarjolla on rauhallista sauvakävelyä tai raastavia mäkivetoja tai jotakin siltä väliltä. Tule mukaan. Yhdessä se on hauskempaa?

Hiihtojaoston syyspalaveri

Syyspalaveri pidetään Hauhon urheilukentän tiloissa to 14.11. klo 18. Kaikki hauholaisesta hiihdosta kiinnostuneet tervetuloa.

Sisun syyskokous

Hauhon Sisun syyskokous pidetään torstaina 28.11.2013 klo 19 Hauhon Osuuspankin kokoustiloissa. Johtokunta kokoontuu klo 18.00. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Jaostojen tulee toimittaa v 2014 toimintasuunnitelmat seuran puheenjohtajalle viimeistään 25.11.

Tervetuloa.

Latupohjan raivausta

Hiihtäjien joukko kokoontui lokakuun lauantaina aamuyhdeksältä tavoitteenaan raivata Eteläinen - Kirkonkylä yhdyslatu kesän aikana kasvaneesta vesakosta, jotta latu raivaustalkoot

Lue lisää...

Yhteystiedot

Hauhon Sisu ry

JOHTOKUNTA
Pertti Salonen, puheenjohtaja
pertti.salonen(at)pp6.inet.fi
050 301 5633

Pauli Rantanen, sihteeri
pauli.rantanen(at)pp.inet.fi
050 524 6246

Irma Halonen, rahastonhoitaja
050 550 5800

SUUNNISTUS
Mikko Lepistö
mikko.lepisto(at)iki.fi
040 540 9183

HIIHTO
Pauli Rantanen
pauli.rantanen(at)pp.inet.fi
050 524 6246

PAINONNOSTO
Kai Penttilä
penttila.kai(at)gmail.com
050 5449758

Copyright © 2013 Hauhon Sisu.